Pontikan keittoa Moksissa

Löydä pontikkatehtaan jäännökset !

Vapaa viinankeitto kiellettiin Suomessa 1866 ja siitä lähtien laittomat viinapannut höyrysivät Korpilahden ja Jämsän metsäkylissä tuoden pientä elämänkevennystä ja lisätienistiä, yleensä ns. "mökkiläisille" eli pikkutilallisille, joiden rahahankinta oli muutenkin metsässä hakkuu- ja ajotöinä.

Jos osut puronvarressa, lammen rannalla tai lähteen läheisyydessä ruostuneisiin, reikäisiin tai muuten murjottuihin tynnyreihin, olet todennäköisesti osunut poliisin 50-70 -luvulla hajottamalle pontikkatehtaalle. Korpilahdella hävitettiin 60-luvun alkupuolella parikymmentä tehdasta vuodessa.

Murjottuja tynnyreitä löydät ainakin Moksin Ristisuon länsireunalta vielä tänäkin päivänä. Siellä keitettiin reunametsissä, mutta myös ns. pehkutalleissa suolla. Ne olivat latoja, joihin oli varastoitu suosta nostettua ja navettaan matkalla ollutta kuiviketurvetta.

Pontikan keittäminen vaati suurta ammattitaitoa, sillä rankin tekemiseen ei ollut varaa käyttää sokeria, vaan se oli osattava tehdä maastossa viljasta sokeroimalla eli imellyttämällä. Sitten se oli saatava käymään pari viikkoa kylmissäkin oloissa ennenkuin tehtaalle tultiin itse keittohommiin, laskemaan viina rankista. Siinä meni ilta, yö ja seuraavaa päivääkin. Keittojäännös, mäski, saatettiin vielä "potkaista" toiselle kierrokselle eli laitettiin uudelleen käymään. Jos lähdössä oli esim. 100 litraa 10% rankkia, siitä teoriassa tuli 10 litraa 100% alkoholia. No aivan niin hyvin ei saatu, mutta joku 30-40 pullollista Koskenkorvan (38%) vahvuista ainetta kuitenkin.

Tehtaalle kulku ja tehtaan piilottaminen oli maastoutumisen taidetta! No, jos ympäristön taloissa oli ymmärtäväistä väkeä, saattoi ottaa rennommin, mutta entisaikaan metsässä kulki paljon väkeä, jolloin riski kielijän osumisesta paikalle, oli suuri. Sodan jälkeen poliisi maksoi aika mukavia ilmiantopalkkioita, mikä lisäsi kärähdyksen vaaraa. Palkkiot junaili kulisseissa Alko, joka halusi häätää kilpailijat metsästä.

Ennen sotia poliisin pontikkaratsiat olivat sattumanvaraisia ja keskittyivät yleensä tanssipaikkojen liepeille, missä pontikkamarkkinat ovat aina kukoistaneet. Sotien jälkeen 50- ja 60-luvuilla poliisit käyttivät hämmästyttävän paljon aikaa ja energiaa viinatehtaiden etsimiseen maastossa. Moni kovalla työllä hitsattu keittoastiasto koki karun kohtalon, kuten oheisista kuvista näet: poliisit Toivo Rajala ja Kyösti Lehtonen hajottavat ampumalla pistoolilla ja kirvein iskuin Moksin ja Hirvimäen kylien rajamailla olleen tehtaan Keskisuomalaisen jutussa 15.7.1960. Tämä oli jutun mukaan jo neljäs sinä kesänä noilla kulmilla tuhottu tehdas. Alkuaikoina poliisit tyytyivät ampumaan keittotynnyreihin reikiä pistoolilla, mutta ponumiehet oppivat nopeasti paikkaamaan siistit reiät puutapeilla, jolloin työ täydennettiin kirveellä.

80-luvulle tultaessa pontikan metsäkeittäminen käytännössä loppui ja vähäinen toiminta siirtyi asutuskeskuksiin, jonne korpikylän nuoret miehet olivat muuttaneet tehtaaseen töihin. Moneen kertaan laskettu aine puhdistettiin aktiivihiilellä ja sekaan lorautettiin viskiaromia: metsässä lasketun viljapontikan upea haju ja maku oli iäksi kadonnut ja pontikasta on tullut sisäsiisti, tylsän steriili juoma?

Poliisit tuhoavat pontikkatehdasta Moksin ja Hirvimäen välisessä erämaassa heinäkuussa 1960. Tehtailijoita ei tavoitettu. - Kuva: Keskisuomalainen/Toivo Rajalan perikunta.

Tuhottu pontikkatehtaan käyttö- ja keittotynnyri Moksin Ristisuon reunametsissä. - Kuva J. Luoma 2020.

Teksti ja karttakuva: Pekka Könkkölä